Nokka kohti joulumaata!

Himpulavimpula tässä sitä taas ollaan! Rinkka on pakattu ja valmiina jatkamaan taas matkaa. Tällä kertaa suuntana Suomi... Vaikkakin vain väliaikasesti, sillä toukokuussa määränpää on taas Berliini. Mutta se on sitä tulevaisuutta. Nyt haluan ottaa ilon irti tästä hetkestä, vaikkakin fiilis on hieman haikea. Mutta ei onneksi yhtä haikea, kun sillon kun ekaa kertaa jätin Lontoon ja kaikki nää upeat ihmiset taakseni.

Fakta on, että mieletön kuukausi Lontoossa on nyt ohi! Ja voin sanoa, että en todellakaan ole katunut päätöstä tulla takaisin. Ihan ihmettelen sitä, että hetken jopa mietin comebackin järkiperäisyyttä. Ok, lompakkoahan ajatellen tää ei ollu fiksuin päätös. Mutta hiiteen fiksuus, jos vaan on hyvä olla näin.

Toivotan teille raksuilleni oikein ihanaa ja rauhallista joulua! Muistakaa syödä oikein paaaaljon pitkän talven varalle.

Wir brauchen keine Männer!

Jännä viikonloppu takana. Päädyin nimittäin babysittaamaan parikymmpistä turkkilais jäbää. Aatelkaa mun työnkuvaan kuuluu nyt siis aveccina olokin. Jo on monipuolinen työnkuva! Vähän oli kuulkaa semmonen blind date- fiilis ku menin heppua vastaan lentokentälle. Ei ois ite asiassa kahen aikaan aamuyöstä yhtään voinut innostaa raahautua lentokentälle. Varsinkin kun rakennustöiden takia suora linja Schönefeldin lentsikkakentälle oli poikki. Mikä siis tarkotti, että mun piti valita kiertotie ja lähteä kentälle pari tuntia etukäteen. Mutta tästä viikonlopusta saan sitten pari vapaapäivää, eikä kukaan muukaan hommaa voinu hoitaa niin ei auttanu valitukset.. Töitä on tehtävä sillon kun niitä on!

Jänskätti hieman lentokentälle palloillessa, että tunnistankohan mä lainkaan ketä on vastaanottamassa. Kiitos Facebookin tunnistin hepun kuiteskin yllättävän helposti. Ja vihdoin kello viiden aikoihin lauantaina me oltiin sitten kotona! Ja siitä alkoikin sitten Surpan kahden päivän babysittaus ruljanssi, mikä sisälsi yksityisen kaupunkikierroksen, baarikierroksen sekä kulinaristisia elämyksiä. (Jeps, laitoin jäbän maistamaan mun tekemää salmiakkivodkaa).. Ja nyt on aivan poikki!
Musta tuntuu nimittäin siltä, että mun pitää oikeesti saada pyhittää viikonloppu omalle laatuajalle. Sillä tarkotan siis sitä, että mä haluan päättää mitä sillon teen ja millon tai kenen kanssa. Nyt ahistikin jotenkin, kun en voinu vaan ite päättää ja palloilla menemään vaan aika piti niin sanotusti jakaa aika jonkun toisen kanssa. Varsinkin kun täällä on koko ajan oikein yltiösosiaalinen niin omaa rauhaa osaa arvostaa enemmän. Babysittauksen takia jouduin myös pitää kuntosalista pari vapaapäivää. Loppujen lopuksi jouduinkin toteamaan, että vaikka välil tuntuu,että ois ihana jakaa kaikki nää seikkailut jonkun toisen kanssa, niin ehkei musta oiskaan siihen tällä hetkellä. Ehkä sitä on nimittäin tullu jo sen verran itsenäiseksi ja jollain tapaa itsekkääksikin, ettei omaa aikaansa osaa enää jakaa. Tai sitten alkaa vaan ahistaa liian helposti. TAI ehkä kukatieskenties kaikki nämä jossittelut katoaa, kun joku päivä se oikea prinssi tulee vastaa. Hoppas så!

Onni on olla onnellinen!

Mistä on elämän pienet nautinnot tehty..? Illasta yksin omassa kodissa, hiusten värjäämisestä, ranskalaisesta manikyyristä, kasvonaamiosta ja hyvästä leffasta hyvän juoman kera. Joskus oma seura on yksinkertaisesti parasta seuraa! Ja kyllähän se on niin että itteänsä pitäis hemmotella useammin. Eli nyt kaikki kultamussupussukat menkää siitä hemmottelemaan itteänne! Olette sen ansainneet!

Vesisotaa Berliinissä

Olipas kuulkaa ihana viikonloppu. Oikeestaan tuntuu, että kaikki viikonloput tähän mennessä on hurahtaneet kaiken maailman kissanristiäisiin. Nyt ekaa kertaa tulikin "hyödynnettyä" viikonloppu juuri siten miltä itestä tuntuu.

Asun täällä opiskelija-asuntolassa. Oman solun jaan kolmen muun tytsyn kaa. Yksi on Suomesta, toinen Intiasta ja kolmas jostain päin Aasiaa. Me ei olla nimittäin uusimmasta kämppistulokkaasta oikein paljoa tietoa saatu ongittua ku tyttö ei puhu saksaa eikä oikeastaan englantiakaan. Mutta se kyllä ainakin hymyilee paljon. Eli ilmeisen onnellinen tyttö... :) Ja todella helppo kämppis! Perjantaina nimittäin järkättiin ekaa kertaa pippalot meidän kämpässä, eikä uusi kämppis tullu huoneestaan koko iltana ulos. Oli oikein onnistunu perjantai. Pääsin nyt sitten klubeilemaankin.


Lauantaina pyhitin sitten päivän shoppailulle. Muistikuvissani Saksa oli nimittäin shoppailijan paratiisi. Kerkesin kuiteskin jo ennen tätä viikonloppua säikähtää, ettei Sakemannilandia ookaan shoppaholistin paratiisi. Mutta onneksi lauantai osoitti, että täältä todellakin löytyy "aarteita". Kuuden tunnin shoppailumaratonin jälkeen olin nimittäin kolmen oikein näppärän mekon, kenkäparin, housujen, laukun ja paidan uusi omistaja. Takkia on tosin yhä etsinnässä.. Onneksi aurinko kuiteskin hellii yhä meitä täällä Berliinissä, joten oon tähän asti selviny ilman takkia. Täydellisen takin metsästys jatkunee silti ensi viikonloppuna..

Lauantaina katoin myös yhen suomalaisen leffan nimeltään Raja 1918. Oli muuten ite asiassa positiivinen ylläri. Varsinkin kun en yleensä oo suomi-elokuvien fani. Elokuvassa oli kyllä ehottomasti positiivista se, ettei pää- tai sivuosassakaan palloillu Mikko Leppilampi tai Jasper Pääkkönen. Ihanaa vaihtelua!

Sunnuntaina tutustuin taas uudestaan meidän kotinurkilla olevaan kirpparimarkkinoihin. Berliinin varppina yksi suosituimmista kirpparimestoista nimittäin on vain parin minuutin kävelymatkan päässä meidän koti-ovelta. Mauerpark on todella näkemisen arvoinen paikka! Löysin unelmien laukun, jonka valitettavasti jouduin käteisen puutteessa jättää sinne. Mutta toivon mukaan laukku ja san myyjä on paikalla ensi sunnuntainakin...

Täydellisen sunnuntain ja viikonlopun kruunasi vesisota. Kokoonnuimme nimittäin viiden hengen voimin puistikkoon piknikille, jonka päätteeksi sitten kävimme vesipalloilla sotaa. Ihana oikeesti välillä leikkiä ja tuntea olevansa lapsi!

Jouluksi kotiin!

Monta viikkoa Sakemannilandiassa on hurahtanu ohi ihan huomaamatta. Se tarkoittaa myös sitä, että kohta harkkarijakso täällä Berliinissä alkaa olla jo puolivälissä.. Siten myös seuraavien seikkailujen suunnittelu alkaa olla ajankohtaista. Kiitos Ryanairin lentotarjousten nyt niitä suunnitelmia voi nyt tehä edulliseen hintaan. Ostaa pamautinkin liput Milanoon ja Dubliniin. Ja lompakko keveni 8 eurolla! Siis mielettömän halavaksi on lentomatkustelu tehty. Ostin sitten samaan syssyyn myös lennon Lontooseen, jonne siis palaan tekee töitä marraskuun lopulla. Jotenkin on nimittäin semmonen tunne, että sinne jäi asioita vielä keskeneräisiksi. Tuntuu et mun on pakko vielä mennä kattoo, mitä Lontoolla onkaan mulle tarjota. Eli lähen nyt sitten ottamaan selvää, että millainen Lontoossa on joulukuussa meininki. Jännä kutkuttava tunne palata takas! Ku ostin liput niin tuli oikein semmonen mieletön hyvänolon tunne.

Ostin tänään sitten myös liput Suomeenkin! Jouluksi ois siis tarkotus mennä kotiin. Tästä joulusta tuleekin spessu, sillä viime vuonna suomalainen joulu jäi kokematta ja tänä jouluna pesosen poppoo on taas pitkästä aikaan kokonaisuudessaan koolla. Musta on oikeesti ihana huomata, että joulu saa joka vuosi yhä sukkahousut rullalle. Siis sitä jaksaa yhen lapsen innolla hehkuttaa joulua! Ja tänä vuonna joululahjoistakaan ei pitäis tulla liikaa ressiä, sillä Lontoosta varppina löytyy jotain pientä jännää..

Ei kannattais varmaan äänen sano, mutta pakko kai sitä on silti hehkuttaa että hemmetti ku mulla on onnellinen olo! Tuntuu, ettei mikään voi nyt pysäyttää mua tutkimasta tätä niin mahtavaa maapalloa! Jotenkin tuntuu, että sitä elää omaa unelmaansa. Ja semmonen voittamaton olo päällä! Suomeen paluukin saa mukavan kutkutuksen aikaseksi. Sillä kyllähän se on fakta, että kotiin on aina reissun päältä mukava palata. Ja Suomikin matkatessa alkaa näyttää eksoottisen ihanalta, sillä onko oikeesti mikään kauniimpi näky jouluna kuin oma kotikylä lumen ja pakkasen keskellä. En oikeesti malta ottaa, että ois jo joulu. Taiankin tänä yönä aloittaa joulufiilistelyn kynttilät sytyttymällä.. Feliz navidad!

Eka viikko Sakemannilandiassa

Kohta eka viikko Sakemannilandiassa alkaa olla takana päin. Ja pää ei ennää ihan niin pahasti surise. Ikävä Lontooseen on siis jo onneksi laantunu. Ekat päivät tuntu oikeesti niin kuin oisin kokenut jonkin sortin kulttuurishokin. Vai voiko sitä oikeesti kokea kulttuurishokkia, vaikkei kuningaskunta ollukaan oma kotimaa..? Huomasin nimittäin vertailevani paljon Lontoon elämäntapaa berliiniläiseen. Yhtäkkiä oli kauhee ikävä Lontoosen. Ja tuntu jopa, että kaipasin Lontoon sateita ja sitä kiirettä. Kaikki tuntuu nimittäin Lontoossa juoksevan eteenpäin kun taas täällä Berliinissä otetaan asiat lunkimmin. Mutta eilisen illan myötä tajusin taas, miksi aikoinaan ihastuin niin Berliiniin. Siis onhan tää ihan mieletön pääkaupunki! Eilen tsäppäiltiin paikallisen kaverin kaa itä-Berliinin puolella. Mentiin paikkoihin joihin ei varmaan normituristina tulis mentyä, sillä niiden olemassaolosta ei tietäis ilman paikallista asiantuntemusta. Eilen siis oikeesti pätkähti, että täällä sitä nyt vihdoin ollaan! Muistan ku ekan kerran kävin Berliinissä päättäneeni, että joku päivä sitä asutaan täällä. Ja näin haaveesta tuli totta! Eka päivinä en kuitenkaan sitä tajunnu, sillä eka viikonloppu meni univajeisen krapulaisen pilven peitossa. Sen lisäksi työ on vieny nyt oikeestan kaiken vapaa-ajan. Siis meillä ei ole paljoa ns. oikeita hommia. Mutta illat täyttyy kaikista kissanristiäisistä ja vapaa-ajan aktiviteeteista, joissa on mukava ja hyvä olla mukana. Eilen olikin oikeesti eka vapaa-ilta, jollon me päästiin vihdoin hieman tutkiskelemaan tätä niin urbaania kaupunkia. Ja nyt voin vihdoin todeta sydämestäni olevani oikeesti huitsin onnellinen! Ihana ku voi vaan mennä ja nauttia nuoruudestaan. Suunnitella uusia kohteita, joita vallottas.

Ja sydän sanoo yhä, että marraskuun lopulla mun kantsis mennä Lontooseen. Kattelin jo vähän lentolippuja ja oon ollu paluuta koskien yhteyksissä siihen mun työpaikkaankin. En tiiä, onks paluu Lontooseen loppujen lopuksi järkevää, sillä jos menisin Ouluun voisin ehkä vielä tenttiä joitain kursseja pois. Toisaalta musta tuntuu, että jotain jäi kesken Lontoossa.. Siis että mun projekti ei oo siellä vielä ohi. Pääsisin vielä näkemään työkavereita ja fiilistelee talvisessa Lontoossa. Miksi sitä asioista tekee vaikeempia kuin ne ite asiassa on? Tai tarkemmin sanoen, miksi Kela tekee asioista niin vaikeita..?

Mutta näissä tunnelmissa alkaa siis eka oikea viikonloppu Berliinissä. Palaillaan asiaan!

The Queen of Germany is back!

Vuorokausi Berliinissä takana... Lontoon jätin haikein ja jännittynein fiiliksin. Ja tunnen olevani ihmisraunio. Viimenen viikko Lontoossa meni nimittäin erittäin lyhyillä yöunilla. Nukuin nimittäin viiden yön aikana max.15 tuntia. Ja pakko kyl nyt todeta, ettei se ollu fiksuin veto. Eilen nimittäin univaje ja alkoholi antoi oikein vauhdikkaan alun tälle uudelle seikkailulle! Niinpä Savikin teki taas jonkun sortin comebackin. Siis ois kyl tosi puheessa hieman rauhallisemmin tämän Berliinin seikkailun aloittaa. Pieni morkkis.. Mut joo nuorena sitä saa mennä ja hölmöillä! Mut siis ei hätiämitiä en mä mitään tosi hölmöä tehny. Harmitus vaan tuli siitä, että eka vaikutelmathan on aika tärkeitä. Ja tosi puheessa en kyl tiiä millasen vaikutelman itestäni eilen annoin.

Mutta jeps, jotenkin yhä tosi epätodellinen olo. En pysty käsittää et viel pari päivää sitten paiskin duunia Lontoossa.Lontooseen on tietyllä tavalla kauhee ikävä! Jälleen kerran jouduin taas toteamaan että oon tunneihminen, joka kiintyy ihmisiin hieman liiankin helposti. Perjantaina en siis välttyny kyyneleiltä hyvästellessäni työkaverit. Toisaalta on ihana huomata, että matkan varrella siis tapaa ihmisiä, jotka jotenkin koskettaa. Vielä ihanampaa oli huomata, etten mä ihan paska harkkari ollu! Perjantaina läksäreiden merkeissä sain nimittäin työtarjouksenkin.. Ja nyt oisin oikeesti ihan innolla palaamassa takasin, jotta saisin yhen projektin vedettyä loppuun.

Mut voi pojat onpa haikee olo! Siis jotenkin tuntuu oudolta taas alottaa kaikki alusta. Vaikka pakko sanoa, että Berliini tuntuu jo nyt kodilta. Berliini on kyl mielettömän boheemi mesta! Tuntuu, että ihmiset ja muoti on aivan erilainen verrattuna Lontooseen. Ja oon kyl onnellinen, että tulin tänne. Saksan kielentaitoni oli nimittäin oikeesti tän seikkailun tarpeessa! Käsittämätöntä, kuinka nopeesti kielitaito ruostuu. Mutta kyllä se tästä!

Mun kämpillä ei oo nettiä, joten joudun lopettamaan tämän nyt tähän. Ehkä hyvä niin sil jotenkin runosuoni ei nyt syki. Pää ei oikein oo nyt mukana..

Mutta jeez, ootte kuulkaa mun ajatuksissa! Olkaahan ihmisiksi!

Koditon Catsitteri

Nyt on siis virallisesti koditon. Tai kai tota sanaa ei sais noin väärinkäyttää. Siis onhan mulla katto pään päälä. Mutta ainoa ero on se etten siita katosta mitään maksa enka koe mitenkään kuuluvani osana kalustoakaan. Toisin sanoen olen vieras toisen kodissa .. Hyvasti oma ihana Lontoon koti!

Herasin tanään nimittäin aamu neljän aikaa ihan vain kerätäkseni kaikki kimpsut ja kampsut mun Lontoon kodista. Aamulla kuuden aikoihin toin sitten ekan erän tavaraa mun pomon asunnolle ja nyt toiden jälkeen konkoilin sitten viimeisen erän kanssa. Haikeetahan se oli. Vaikka viimenen ilta olikin oikein rattoisa: Lilluin tunteroisen ihanan kuumassa kylvyssä shamppanjaa nautiskellen. Ja olipas kuule hyvat aromit! En oikein aiemmin osannu arvostaa tommosta omassa liassa lillumista. Mutta nyt perun epäluuloiset puheeni! Toihan hemmottelua parhaimmillaan. Onneksi osasin alkuillan ottaa siis lunkisti, silla loppuyo ja aamu menikin kamppeita pakatessa. Mieletontä, kuinka paljon kampetta kerkeekin jo kolmessa kuukaudessa kertyä!Olikin hyvä et mun jo nyt piti koota kaikki kimpsut ja kampsut. Nyt siis alyän olla ostamatta turhia tuliaisia. Uskon ja toivon, etta mä oon se paras tuliainen. Mun ei siis aina tarvi jotain aineellista omaisuutta tuoda mukanani.. Eiks, niin rakas isoveljeni..? ;)

Iso plussa toisen nurkissa asumisesta on se, että säästää rahaa. Lontoossa asuntojen vuokrat on nimittäin mielettomän torkeitä. Ruoka ja juoma on Suomen hintoihin nähen edullisempia. Mutta juurikin asunto ja julkiset kulkuvälineet, joita ilman ei tän kokoisessa kaupungissa pärjää, maksavat maltaita. Nyt kun asun tän loppuviikon maksan periaattees täl säästol sen mun pariviikon takaisen Italian matkan. Eli mitäpä tässa nyt oikeestaan turhia tilittelen. Ja oisinkin ite asias tähän mun väliaikaseen asumismuotoo ihan tyytyväinen, jos en a) ois allerginen kisumisuille ja b) pomon poika ei aina satunnaisesti tekis tänne yllätysvisiittejä. Jotenkin ei nimittäin osaa olla kotonaan ku tuntuu, et kohta se poika voi tulla tupsahtaa tänne ja sil tuntunee oudolta nähä vieras ihminen asumas kotonaan. Mutta joo aina sitä ihminen loytää jotain tilitettävää. Mutta jottei teille jäis epäselväksi, mikä tän tilityksen perimmäinen tausta on: Taustalla on nimittäin se fakta, että oon viihtyny täällä Lontoossa hemmetin hyvin. Ja nyt kun jouduin luopuu omasta asunnosta niin sitä oikeesti tajuaa kunnolla, mistä sitä onkaan oikeesti luopumassa.. Mut jeps kuittaan nyt tältä erää. Viimeistään loppuviikosta sitten lissää. Pysykäähän pirpanat kuulolla!

TJ5

Pakko nyt hehkuttaa teille kaikille pulleropalleroille mun ikimuistoisesta viikonlopusta. Ei ois siis vika viikonloppu paljoakaan paremmin voinu mennä. Oli niin ihanat kellit ja hemmetin hyvää seuraakin tarjolla. Mr. Sääherra oli vihdoinkin armollinen tai ehkä jopa hieman sadistinen esitellessään näin Lontoon seikkailun lopussa kuinka ihana sää Lontoossa voikaan olla, jos kaikki menee nappiin. Siis älkää neverever pitäkö kirkkaan sinistä pilvetöntä taivasta itsestäänselvyytenä. Mä en ainakaan enää koskaan pidä! Se on kuule jotain niin kaunista ja ainutlaatuista.. ainaski tässä saarivaltiossa! Hienon sään lisäksi nautin viikonlopun aikana mielettömästi omasta partsista. Kyseessä on viel ihan suhtkoht mukavan kokonen partsi, jossa kelpaaa siis kölliä ja näköjään myös grillata.

Koko täydellinen viikonloppu alkoi täydellisestä perjantaista. Meiän toimistolla vietettiin nimittäin oikein tripla-läksäreitä ku kaksi mun työkaveria oli viimestä päivää töissä perjantaina. Päätin sitten samaan syssyyn pitää omatkin läksärit vaikka mul on siis tätä seikkailua vielä tää viikko jälel. Mutta nyt tosin sillä erolla, että tän vikan viikon opastan vaan uutta harkkaria. Koitan sille siis siirtää kaiken tän päässä kytevän tietotaidon. Mutta huomasin olevani aivan paska siinä. Siis ei musta tuu opea tekemälläkään. Ku tuntuu, että tyrkytän liika tietoa. Ahistus. Huomenna koitan kyl opettaa ilon kautta. Sillä oikeesti tää duunin tekeminen on hemskatin hauskaa. Siis kerrankin ei tarvi kannella raskaita tavaroita ja hyppiä edes takaisin. Siis ei tarvi olla fyysisessä rasituksessa koko päivää. Toimistotyö on toki henkisesti rankempaa mutta mä koen tän palkitsevampana. Jotenkin tästä kesästäkin on nauttinu ku ei töiden jälkeen kolota.

Mutta voi pojat ku tänään on joteski haikee olo ja surumielikin hieman. Tuntuu taas vaikeelta pakata kimpsut ja kampsut ja jättää kaikki taaksensa. Siis mä oon niin rakastanu tota mun kämppää. Ja Lontoo on vienyt mut menneessään. Jänskättääkin, et millasin silmin mä tän jälkeen nään mun paljon hehkuttamani Berliinin. Siis jotenkin käsittämätöntä huomata, kuinka nopeesti ihminen sopeutuu uusiin ympyröihin. Koti tuntuu niin nopeasti kodilta.

Tänään vietän viimeistä iltaa omassa Lontoon kodissa sekaisin ja haikein tunnelmin. Huone on nimittäin nyt täysi sekamelska, sillä tavarat pitäs olla ens aamuun mennes pakattuna. Muutan nimittäin kissavahdiksi mun lomalla olevan pomon kotiin. Näin säästän rahaa ja teen hyvän teon. Kattiallergia saattaa tosin herkistää mua entistä enemmän vuodattamaan muutaman kyyneleen. Niin ihanaa ku matkustelu onkin, niin nää on näitä hetkiä joita inhoaa. Jäähyvästeihin ei totu sitten millään. Mutta kyllähän tämä kirjan chapter oli jälleen kerran unohtumaton. Tänne vielä palataan, tosin isomman massin kanssa ja erityisesti entistä isomman sateenvarjon kera! Jeps, kuten huomaatte oon jo oikeesti lähtötunnelmissa. Mutta hemmetti huomenna aion olla parempi ope! Oon oikein über ope! Haluun nimittäin oikeesti jättää lähtemättömän vaikutuksen, jottei mua vaan unohdeta ja muistella yhtenä harkkareista muiden joukossa.

Parla inglese...?

Humps vaan ja niin se kolme kuukautta mennä humpsahti. Ja jälleen kerran se vielä humpsahti aivan liian noppeesti. Mutta olipahan taas kesä! En ees oikeesti uskalla veikata, missä sitä ens kesänä ollaan. Jos Suomesta löytyy joku megahyperupee työ niin kyllä sitä vois yhden kesän toki Suomessakin viettää. Viimeisestä Suomi-kesästä onkin nimittäin tainnu vierähtää jo 3-4 vuotta.

Tää kesähän on siis menny suurimmaksi osaksi Lontoossa. Yhen viikonlopun kävin Sarppaparpan luona ja yhden viikonlopun aikana kävin moikkaamassa Loch Nessiä tuolla Skotlannissa. Se pyysi lähettää teillekin terkkuja! Ja eilen sitten palasin pikalomalta Italiasta. Ja olihan pojat jälleen taas upea reissu! Olipas oikeesti ihana pitkästä aikaa järjestellä päässä pyöriviä palapelin palasia jonkin sortin kokonaisuuksi. Italiassa rannalla löhötessä ja italian kielistä pölötystä kuunnellessa huomasin nimittäin usein uppoutuvani ajatuksiini. Oikeesti vihdoinkin olin välillä aivan hiljaa. Siihen yhtenä syynä oli muun muassa kielitaidottomuus. Oli nimittäin hassua huomata, että mulla oli oikeesti yhen no okei ehkä kahen käden sormilla laskettavissa ne italiaanot, jotka puhu mulle enkkua paremmin tai huonommin. Ja siis mä tapasin paljon uusia kasvoja. Huomasin taas arvostavani enemmän sitä faktaa, että me suomalaiset puhutaan enkkua vieraitten läsnäollessa ja me praatataan sitä euroopan mittapuussa vielä hemmetin hyvin. Ei meillä oo siis mitään syytä olla vaatimattomia kun tulee puhe meidän kielitaidosta.

Italia teki muhun jälleen vaikutuksen niin upeilla maisemillaan kuin mahtavalla ruokakulttuurillaan. Mutta ainoa asia, joka ei mua vakuuttanut oli juurikin tuo kielitaito tai sanoisinko enemmänkin sen puute. Tajuun kyllä sen faktan, ettei kaikki pysty puhumaan vieraita kieliä vaikka ne haluaiskin. Siihen voi syynä olla esim. ujous tai opetuksen puute. Mutta siis silti mä en oikein hyväksy sitä, jos ei edes yritetä ja puhutaan vaan menemään vaikkei toinen ymmärtäiskään. Italia ois kyl oikee unelmapaikka oppia vieras kieli, sillä jos siellä asuis pidempään niin varppina kieli ois hallussa. Meikkukin oppi nimittäin jo parissa päivässä yllättävän paljon. Palkitsevaa oli myös huomata, että espanjan kielen takia pystyin välil jopa seuraamaan joitain keskusteluja. Pakko vielä muuten todeta, että verrattuna ranskalaisiin italiaanot ei musta olleet kuitenkaan kielen suhteen yhtä itserakkaita. Eli siitä annan italiaanoille kyllä plussapisteitä. Toivottavasti edes joku tapaamistani italiaanosta innostu kaivamaan sisäisen brittiläisen pöksyistään ja tänä yönä aukaiseen sanakirjan eteensä. Mua itteä nimittäin alko kyllä ahistaa oma kielitaidottomuus: Siis 5 vierasta kieltäkään ei vielä riitä ymmärtämään tätä koko maailmaa. Vaan jälleen kerran tajusin, kuinka arvokasta on oikeesti oppia vaan lisää! Eli kaikki siellä sohvan porukoilta hemmetti nostakaan se peffa ja opetelkaa kieliä, sillä koskaan ei tiiä millon sitä arvokasta kielitaitoa tarttee!

Ja nyt sitten hieman italialaisista miehistä. Aihe jota ei voi miteenkään sivuuttaa. Tapasin nimittäin paljon mielenkiintosia italiaanoja Oulussa ollessa. Ja nyt siis menin oikeestaan kans tarkotuksella moikkaamaan yhtä mielenkiintoista tapausta Mutta pakko todeta, ettei tosta valitettavasti nyt sitä elämää suurempaa rakkaustarinaa tuu. Siis tilanne vois olla niin toinen, jos sitä asuis edes samassa maassa. Mutta niinkun edellinen suhdekin sen jo todisti ei musta oo kaukosuhteisiin erityisesti macho-kulttuurista kotoisin oleviin miehen tekeleisiin. Harmi.. Ja toisaalta näin nuoressa iässä pienet romanssit riittää. Nyt pitää kokeilla ja seikkailla. Ottaa selvää, mitä mä oikeesti kumppaniltaan ja elämältään haluan.

Mutta jepulishepulis enää 1,5 viikkoa tätä Lontoon seikkailua jälellä. Sitten on taas aika aloittaa uusi seikkailu kohti Berliiniä. Ja jännä vaikka ekaa kertaa lähtö Oulusta tuntu normaalia vaikeemmalta niin heti kun pääsin tänne Lontooseen niin tajusin jälleen, miksi sitä yhä uudestaan ja uudestaan jättää kotimaansa taakseen. Eikä se johdu siitä, että mä jollain tapaa pakenisin jotain vaan yksinkertaisesti siitä, että sitä haluaa tutkia tätä niin suurta mutta joka vuosi pienemmäksi ja pienemmäksi käyvää maapalloa. Rakkaus matkusteluun ja seikkailumieli kai ne on niitä asioita, jotka tässä ajaa eteenpäin. Ja tällaista elämää aion jatkaa niin pitkään ku en saa mitään kiksejä maiseman vaihdosta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Sitten laitan pillit pussiin ja rauhotun yhteen paikkaan. Mutta nyt kun on nuoruuden intoa ja kokematon niin pienetkin asiat saa sukkapöksyt sekasin. Eikä maaliviivaa näy vielä mailla eikä halmeilla vaan tämä matkustelun maratoni senkun jatkuu...

Excellent, marvellous, splendid, fabulous

Today I once again feel like I'm the happiest girl on the planet! I'm so damn happy to be me!! I love my life and the fact that I don't know for example where I'll be next year or who I'm going to meet. And somehow I'm starting now to see why I ended up here in London instead of Spain. I'm actually really happy that I came here. London is just amazing! The more I see it the more I love it! And my job is really challenging. And since I'm now working on with the marketing strategy and marketing survey. I actually now need all those things I learned during the last semester. And even though I'm just a trainee I get lots of responsibilities and I really have every day loads of things to do which is nice because time passes by really quickly and I guess many time trainees might not be that busy.

And I have to admit something to you guys... I have got addicted to this British Big Brother which is kind of sad thing. But as my excuse I'll use the fact that it's the only programme where you can actually hear different dialects and "true" british english. I for example find it kind of difficult to understand what the Scottish chick is actually saying there. So for me BBB is just an education.. But still I don't really think that my english has actually improved alot..But I have fallen in love with the british accent. To me it sounds now really sexy. Although I really haven't done any closer contacts with british lads.. That's a shame actually! lol

Today I'm loving everything and everyone. I went today to movies to see the film called Hangover. And for my suprise I really liked it. It was hilarious! Then I came back to home and there was a packet waiting for me..I got over 2 kg of salmiakki. I really haven't ever got such a big salmiakki delivery!! I probably have soon a salmiakki overdose. But still what a way to start this perfect week!! I'm loving this adventure!!

First week in London

The first week in London is now over.. And oh boy, what a week it was!

As I have told my friends leaving Oulu felt for the first time really difficult after such an amazing semester! Really this semester was the best I have ever experienced in Oulu!! Somehow it was magical. And I "blame" it on our lovely exchange students. It was funny to notice that during the last days in Oulu that I was already thinking in english and talking to myself in english. I actually believe I spent this semester more time with esn and exchange students than with "normal" finns. And I enjoyed every second of it. But the only bad thing is that if you spend time with exchange students that means also that you have to say all the time goodbyes... That's why
I felt really sad and empty when I was on the train on my way to Tampere. Oulu will be always there, but not these amazing exchange students!

During the last weeks in Oulu I didn't really sleep well since we were partying a lot. So I slept almost the whole way to Tampere and when I was awake I was amazed how beautiful Finland looked like! I had already forgotten how beautiful my home country actually looks like during the summer. In tampere I had a nice meal with my brother and his girlfriend. But then on the airport I had a big problem with my cabin luggage because Ryanair allows only one bag. And I had a laptop bag and other small bag. At the end I had to find a plastic bag to put them all there. Really stupid. But the flight went otherwise really well. Then late in the night I arrived here in London. I saw drunken people and I felt like home.. ;) I took a taxi to my hostel. And there was waiting a big suprise..Because some sort of reason they didn't have any reservation for me. And they were totally booked out. So there I was with my bag at 2am without any place to stay in a city that I don't know at all. Luckily I was able to find an other hostel. Then next day I started my internship! Next 3 days I went after the work to check some flats. And on wednesday night I finally moved in to a nice flat. At the moment I'm sharing the house with one spanish girl. And she is really lovely! We will probably get one more flatmate. And I hope she/he will be also adorable and outgoing. I just love my new home. Although it's expensive.. I pay know ca. £400/month. But luckily it takes only about 10 minutes to get to my workplace! Perfetto! And my room is big enough so welcome to visit me!

Last week I was working together with an other trainee. But she flew on friday back to Finland. That means I'm working now alone. The work is getting every day better although i still feel really stupid. But I'm sure that after few weeks I'll know already everything and I can do my job with 100%.

And you know what...?! This climate in this island causes really strange things... I had for the first time ever a hangover! I had a headache and I even had to throw up! But only twice.. But I blame it on the food I ate and on the climate. And when I was walking the other day in a park I all of a sudden got an urge to get immediately flowers from someone.. And normally I really don't like so much about those kind of over romantic things.. But I guess it had something to do with all the couples I saw making out in the park. :)

Today because of the bank holiday I didn't need to work! That's why I had time to walk around the city. And still I'm not used to how these cars drive here. I'm so confused when I'm crossing the street. I'm sure that if I ever will get hit by a car it will happen here in London! Luckily there is written in some streets in which direction you have to look when you are crossing the street. That helps alot! But still these drivers a crazy. How the hell they got the idea of driving in a wrong site of the road?!

Now after the long weekend I'm now relaxed and ready for the new week! Three months will definitely go really quickly by in this amazing city!

I really love my life! And I hope that all your dreams come also true. Because living a dream makes life so wonderfull!

Kisses!

This is the day I hoped would never come...

My luggage is almost ready to hit the road again.. But I feel like I'm not ready yet. I would have love to stay here in Oulu few more weeks. But I guess it's actually easier to be the first ones leaving this adventure behind. I'm once again repeating myself, but still I have to say one more time that this semester was awesome. Actually it was perfetto -----P But what made it so special..? You of course! I had a fortune to get to know so many unbelievable personalities. And that's why I'm not sad because I'm leaving Oulu but I'm sad because I have to leave all these people behind me. And unfortunately most of them won't be here when I come back. But still I'm sure that one day our paths will cross again.

There are few persons that I really wanna give a special KIITOS..

ESN-girls (+2 esn-boys): After coming back from Mexico it was nice to notice that we had some new member but still the spirit was the same. Every other tuesday was one of the best things during the week. It is because I see you as my friends with whom it's easy to talk (lue juoruilla) and together we made also some really good parties as well. Let's keep the spirit high also next year. I'll be definitely back in business after I come. ESN is like a drug that you got easily addicted.

My own exchange students: Officially I was Kummi for 9 exchange students. But at the end I don't even know how many exchange students I actually had!So it doesn't make any sense to mention all the names here. Those ones to whom I was officially or unofficially a kummi knows that I'm really thankful for this semester because I had a blast being a kummi! This was actually my first semester as a kummi. And thanks to you it DEFINITELY won't be the last semester. I hope I was able to make your semester somehow special because you are one of the biggest reasons why I so much enjoy the time in Oulu. I really believe that exchange students bring Oulu alive. What would yliopistokatu be without these lively foreigners?! At least there wouldn't be any Club 16. ;) Special KIITOS goes to everyone who were with me in Kuusamo and also for those one with whom I celebrated Vappu. I also met during these last past weeks some new faces. So I wanna also thanks them.

Suri: I think we all had a "pleasure" to get to know the one wild and drunk Suri. Really what would I have done without that lovely girl! Since she is already dead I can't anymore blame everything on her. I actually already miss saying "it wasn't me, it was Suri". So Suri rest in peace.. And I'm sure that we all excited to get to know Savi. How will she be...?

Jenny: My dear best friend who luckily came to visit me few times in Oulu. It is nice to notice that eventhough we don't see so often the connection will be always there. True friends stay always as your friends.

And last but not at least I wanna give the biggest thanks to be my dear sister. Although we sometimes have some small arguments and living together wasn't always so easy I have to say that living together in our Vappu Basecamp was megahyperextrasuper fun! As a flatmate you were as messy and as noisy as I. And together we made an amazing team. I love you so much. Thinking back now I would do this all once again. I mean eventhough I have perhaps few times said that I won't ever live again together with you I would be more than happy to share the flat again. At least that's the best way of saving money..


And I wanna all of you that I met during this semester! You are the best!

Big kiss and hug!

London, are you ready?! Here I come, babe!

Jälleen parit jäähyväiset on sanottu, eikä hyvästit yhtään helpotu. Lontoo nimittäin lähenee ja sitä myöten myös mun jäähyväiskarkelot.. Samalla kaikki stressi ja kiire tuntuu kans pahenevan. Vielä ois niin paljon tekemättä ja sanomatta. Sitä alkaa jo miettiä, että miltä se tuntuis jos osais vaan jämähtää paikoilleen. Tässä on nimittäin jo kohta viisi vuotta eletty niin, että maksimissaan yhdessä paikassa on tullu elettyä n.12 kuukautta. Siis oishan oikeesti outoa laittaa tavarat yhteen paikkaan ja asettua aloilleen. Miltä se oikeesti tuntuis? Hajoaiskohan mulla pää vai tulisko musta kunnon kotihiirulainen..

Isn't it funny how time passes by so quickly..Why isn't possible to stop the time?! I just wanna stop this world from spinning and stay in this moment.

London is calling..

Elikkäs näin ne tilanteet vaan voi yhtäkkiä muuttua! Nyt siis Epsanjan sijasta suuntaankin tasan kahen viikon päästä Lontooseen. Uskon kohtaloon, joten ehkä siellä Lontoossa nyt odottaa mua jokin asia joka mun täytyy ehdottomasti kohdata. Oon täpinöissäni tulevaisuudeen haasteista, sillä ekaa kertaa meen tekee niin sanotusti oman alan töitä. Joten tällä kertaa ulkomaille ei vaan lähetä pitää hauskaa, vaan nyt mulla on oikeesti isompi vastuu harteillani.

Tänään eka muuttokuorma lähti sitten Kuusamoa kohti ja lähtö senkun konkretisoituu.. Ja kun lähtö senku lähenee niin tunteetkin on hieman ristiriitasemmat. Ekaa kertaa lähtö tuntuu oikeesti tosi haikeelta. Huippukevät takana ja jotenkin tuntuu vaikeelta jälleen hyvästellä ihmisiä. Hassuinta tässä mun lähössä on se, ettei mulla oo hajuakaan millon tuun takas. Saatan tulla Ouluun takas jo kolmen kuukauden päästä tai sit 6-7 kuukauden päästä. Berliinistä ei nimittäin oo viel kuulunu mitään lisätietoa..

Kaiken melankolian ja lähdön haikeuden lisäksi mulla iski tänään entistä pahempi vappumasis. Haikeus siitä, että taas pitää oottaa vuosi ennen kuin ihmiset taas hymyilee ja juoksentelee haalareissaan kadulla.. Oikeesti Vappu on kyl jo senkin takia niin ihanaa aikaa ku sillon tuntemattomatkin puhuu. Aikaa, jolloin Suomessa todellakin voi sanoa viihtyvänsä hemskatin hyvin!

Pakko jo nyt kiittää kaikkia rakkaita ihmisiä, joka tästä elinikuisesta seikkailusta niin spessun. Ihana, että vaikka tuuli kuljettaa ympäriinsä silti niiden rakkaiden ihmisten kanssa yhteys säilyy. Kiitos ja kumarrus!

Living her dreams

Niin se aika vaan mennä humpsahtaa.. Ja alku "sokin" jälkeen arki täällä Oulussa maistuu erittäin hyvältä, joskin välillä erittäin viinaiselta. Välillä nimittäin on oikeesti tuntunu, että oon jälleen kerran vaihtari. Mutta ei mulla oo mitään valittamista, vaihtarina olo on nimittäin jeez.

Suomessa on nyt siis tullu kökittyä noin kolmisen kuukautta.. Siinä ajassa onkin kerennyt kasvaa kova matkakuume. Jonnekin on taas päästävä! Ja ongelma ratkesin hyvin nopeasti, sillä noin viikko sitten sain erittäin mukavan puhelun Espanjasta.. Elikkäs nyt tämä tytsy suuntaa kesäksi työharjotteluun Fuengirolaan! En tule siis välttymään kännisiltä suomalaisilta. Mutta se ei silti mun innostusta latista. Oikeesti ihana päästä tekee "oman alan" töitä ympäristössä, jossa pääsen käyttää jälleen epsanjan kieltä ja matkustelee enemmän. Enkä pane yhtään pahitteeksi sitä, että pääsen takaisin etelän auringon alle kattelemaan gigoloita.. ;D Ja jos kaikki menee nappiin niin lennän suoraan Espanjasta Berliiniin, jossa tekisin sit toisen harjoittelun. Nyt peukut vaan pystyyn! Berliini ois niin unelma paikka. Se kaupunki nimittäin henkii niin paljon historiaa ja tunnelma on vaan jotenkin niin spessu. Berliinissä mulla tuli aikoinaan sama fiilis ku nyt tammikuussa Nykissä. Molemmissa kaupungeissa tuli vaan semmonen fiilis niin ku ois ollu kotonaan. Käsittämätön tunne! Mutta Berliinistä sit enemmän, jos saan siitä työpaikasta myöntävän vastauksen..

Viimeisten kuukausien aikana on tapahtunu paljon. Oon tutustunu moneen mielettömän ihanaan uuteen persoonaan. Suurin osa vapaa-ajasta menee nimittäin vaihtareiden kaa. Eikä oo ite asiassa yhtään päivää, jolloin en jollain tapaa käyttäis vieraita kieliä. Sen lisäksi suoritan tänä keväänä kursseja 5 eri kielellä. Joten kyllä näitä aivonystyröitä joutuu välillä käyttämäänkin..

Kuten mainitsin paljon on kerenny tapahtua.. myös miesrintamalla.. Laitoin nimittäin sitten mun mexican loverin kaa poikki. Jotenkin hassua, kuinka tunteet voikaan muuttua niin nopeesti jo pelkän välimatkan takia. Ehkä ne tunteet ei sitten loppujen lopuksi olleetkaan tarpeeksi aitoja, sillä suhteen lopettaminen ei tuntunu lainkaan vaikeelta. Huoletti mulla aluksi toki Luisin puolesta, ku menin nyt sitten ensimmäistä kertaa elämässäni itsekkäästi rikkomaan toisen sydämen. Ero tuli nimittäin toiselle osapuolella isona yllätyksenä. Mutta nyt jätkä näyttää jälleen nauttivan ajastaan Ranskasta ja mä elän myös elämäni parasta aikaa, joten miksi turhaan alkaa murehtia menneitä. Meillä oli hauskaa niin pitkään ku sitä kesti. Ja oli mielenkiintosta huomata, miten seurustelu niin erilaisesta kulttuurista olevan tyypin kaa onnistuu. Jotenkin sillon kun itekin vielä oli Meksikossa niin ne erot ei ollu niin suuria. Mut sitten Suomessa ollessa jotenkin aloin kattoo suhdetta eri perspektiivistä. Enkä siis kadu yhtään sitä, että laitoin poikki. Nyt viimeistään tajusin, ettei parisuhteelle oo mitään chänssejä niin pitkään ku mä jatkan tätä alituista matkaamista. Välillä oikeestaan tuntuu hieman turhauttavalta sanoa koko ajan hyvästejä.. Mutta kun rakastaa matkustella niin paljon, niin pitää kai luopua tietyistä asioista kuten normaalista parisuhteesta. Ja loppujen lopuksi matkustelu antaa niin paljon. Mulla on sitten aika vakiintua ja juurtua paikoilleen ku oon ensin kerenny nähä tätä maailmaa! Niin hemmetin paljon on nimittäin vielä näkemättä..

Mietteitä paluusta Suomeen

Jätettyäni Meksikon reilu viikko sitten takaisin lensin Nykiin. Kuusi päivää ei mitenkään riittäny tutkimaan tuota niin mahtavaa kaupunkia! Niin paljon jäi vieläkin tekemättä ja näkemättä. Kerrottavaa Nykin matkasta riittäs vaikka kuinka.. Mutta nyt ajatukset on jossain muualla. Palasin nimittäin torstaina takaisin Suomeen ja nyt edessä on toinen yö kotimaan kamaralla.. Pieni jetlag on vielä päällä, joten uni ei tuu millään. Aattelinkin käyttää hyödyksi tän unettoman ajan ja selvitellä vähän tunteita. Muuttokuormakin on jo pakattu, joten on aika pysähtyä hetkeksi miettimään ennen ku taas kaikki hössäkkä alkaa.

Höhlä ja hassu tunne olla täällä.. Paluu tuntuu nyt täysin erilaiselta verrattaessa paluuseen Saksasta. Meksiko oli kuitenkin niin erilainen kokemus. On ihana jutella rakkaiden ihmisten kaa, on ihana nähdä lunta, juoda aamupalaksi hyvä siideri, käydä saunassa ja syödä hirveä.. Mutta silti välil tulee mieleen, että mitä hemskattia mä teen täällä. Vielä vähän semmonen olo, ettei mun kuuluis olla täällä. Toisaalta yliopistoelämän tuoma arki varmaan helpottaa sopeutumisessa ja enhän mä oo ollu täällä ku vasta kaksi vuorokautta.

Ihmiset kysyy, onko mulla ikävä Meksikoa. Ja oikeestaan vasta nyt Suomessa mä oon tajunnu mitä taakseni jätin. Siis olihan huikea kokemus ja ennen kaikkea huikea maa! Siis jos mä kolmen ruokamyrkytyksen, kurkkutulehduksen, lääkeallergian ja virtsatientulehduksen jälkeen yhä totean että oli helvetin hyvä reissu. Niin eikö se jo sano jotain! Pienet terveydelliset vastoinkäymiset tuntuu pieneltä siihen verrattuna, mitä kuusi kuukautta Meksikossa toi mulle.

Meksiko kasvatti ja tarjos unohtumattomia kokemuksia. Ja totta kai Luis on kans yksi syy, jonka takia toi vaihtokokemus sai vielä yhden mahtavan lisäsäväyksen. Vaikka toisaalta parisuhteen alottaminen vaihossa ollessa on vähän kakspiippunen juttu. . Luisin kautta pääsin kulttuurin paremmin kiinni ja Luis kuten totesin Luis toi erilaisen säväyksen mun seikkailuun. Toisaalta musta tuntuu, että mä esimerkiksi erkaannuin parisuhteen takia tosi paljon mun kämppiksistä. Tosin alussa mä en huomannukaan, kuinka erilainen mä olin verrattuna mun kämppiksiin. Joten todennäkösesti mä oisin joka tapauksessa päätyny lopussakin viettää vähemmän aikaa mun kämppisten kaa. Ja vaikka meikku tunsi oloni lähtiessä erkaantuneeksi, niin kyllä se oli silti vaikea sulkea viimeisen kerran oman talon ovi. Koti on kuitenki koti ja sitä jään kaipaamaan. Enkä halua kuulostaa siltä, että mun kämppikset ois ollu kauheita. Sitä ne ei nimittäin ollu. Me oltiin vaan niin erilaisia. Eli loppujen lopuksi voin todeta että kämppiksiäkin jään varppina jollain tapaa kaipaamaan.

Ennen ku mä menin Meksikoon mä en oikeestaan paljoa tienny maasta ja sen kulttuurista. Enkä kyllä vieläkään voi sanoa olevani Meksiko-ekspertti. Mutta silti on hassua huomata, että jo nyt vertailen yhtenään Suomea Meksikoon. Ihan ensimmäinen seikka minkä panin merkille heti Hesaan saapuessani oli se, ettei kukaan oikeesti tullu kysyy tarvinko apua mun isojen matkalaukkujen raahaamisessa. Meksikossa joku mies ois automaattisesti tullu apuun ja vedonnu siihen, ettei naisen tarve kantaa noin raskaita juttuja. Siis kohteliaisuudesta sukupuoltakin kohtaan. Ja vaikka haluankin olla itsenäinen suomalainen nainen, niin nyt oisin oikeesti sitä kantoapua tarvinnukin. Herätkää suomalaiset miehet! :) Toinen juttu, minkä bongasin kans lentsikkakentällä oli ero vessakulttuurissa. Mikä ihana tunne oikeesti heittää se p*skanen vessapaperi vessanpönttöön eli siis sinne minne se kuuluukin. Meksikossa vessapaperi tulis useimmissa paikoissa laittaa roskikseen. Mutta esim. meikku ei ollu siitä aina tietonen ja kämpillä laitoin paperin alussa aina pönttöön. Onneksi kultsipuppeli piti puheen siitä, miten se Meksikossa saastuttaa enemmän.. Eli opin sit senki uuden tavan. Mutta en tosin aio jatkaa tapaa. Käytetty paperi kuuluu vessanpönttöön! Aamen!

Ruokakaupassa asioidessa asiakkaan ei tarvi itse latoa elintarvikkeita pusseihin, sillä siitä on vastuussa pääasiassa alaikäiset avustajat. Lapsukaiset siis laittaa kamppeet pussiin ja lopussa asiakas tulis antaa jonkin sortin tippi. Musta se on lapsityövoiman hyväksikäyttöä. Mutta Luis koitti aina selittää, että esimerkiksi sen lapsuudessa moni sen kavereista hinku päästä kauppaan töihin ja latomaan pusseihin asiakkaiden ostoksia. Mutta oikeesti jos ne lapset ois rikkaita niin haluaisko ne viettää päivät liukuhihnan äärellä.. Asiasta voi olla montaa mieltä..

Hintataso on Suomessa jotain aivan eri luokkaa! Monterrey on verrattuna esimerkiksi etelä-Meksikon alueeseen kallis kaupunki. Mutta ei todellakaan kallis eurooppalaiseen hintatasoon nähden! Kyllä Suomessa tuntee taas olevansa köyhä opiskelija.. Pitäsköhän koittaa ettiä joku duuni..

Mielenkiintosta mennä baareilemaan Oulussakin sit pitkän tauon jälkeen. Meksikon klubeissa tuli usein alipukeutunu olo, sillä meksikolaiset pimatsut tykkää oikeesti laittautua kunnolla klubeilemaan mennessä. Tuli sit itekin sorruttua ja ostettua joitakin mekkoja, jotka on varppina vähän turhan hienoja Oulun yöelämään. Noh, toivottavasti ois monia häitä ja sitsejä tiedossa.. Niitä siis odotellessa!

Ja nyt kuulosta neidiltä.. Mutta piru vie että täällä on kylmä!! Hesan kuusi pakkasastetta tuntu kahdeltakymmeneltä. Ja Kuusamon kahdenkymmenen asteen pakkanen tuntuu puukon iskuilta. Tammikuu ei oo säiden puolesta paras ajankohta palata Suomeen. Koitan muistaa tämän tulevaisuuden varalta. Mutta onneksi uusi kämppä sijaitsee vain 300 metrin päässä yliopistolta, joten todennäkösesti siinä välil ei kerkee paleltua. Siitä tulikin mieleen, että huomenna on muutto edessä. Aikasten aamulla ois siis startata kohti Oulua ja arkea. Joten kait se on nyt aika laittaa pää tyynyn päälle ja ajatelle ruusuisia asioita. Kyllä se uni sieltä toivon mukaan nopsaan tulee, sillä ei se suomalainen uni-Matti oo voinu mua unohtaa! Pusitus ja halitus!