Parla inglese...?

Humps vaan ja niin se kolme kuukautta mennä humpsahti. Ja jälleen kerran se vielä humpsahti aivan liian noppeesti. Mutta olipahan taas kesä! En ees oikeesti uskalla veikata, missä sitä ens kesänä ollaan. Jos Suomesta löytyy joku megahyperupee työ niin kyllä sitä vois yhden kesän toki Suomessakin viettää. Viimeisestä Suomi-kesästä onkin nimittäin tainnu vierähtää jo 3-4 vuotta.

Tää kesähän on siis menny suurimmaksi osaksi Lontoossa. Yhen viikonlopun kävin Sarppaparpan luona ja yhden viikonlopun aikana kävin moikkaamassa Loch Nessiä tuolla Skotlannissa. Se pyysi lähettää teillekin terkkuja! Ja eilen sitten palasin pikalomalta Italiasta. Ja olihan pojat jälleen taas upea reissu! Olipas oikeesti ihana pitkästä aikaa järjestellä päässä pyöriviä palapelin palasia jonkin sortin kokonaisuuksi. Italiassa rannalla löhötessä ja italian kielistä pölötystä kuunnellessa huomasin nimittäin usein uppoutuvani ajatuksiini. Oikeesti vihdoinkin olin välillä aivan hiljaa. Siihen yhtenä syynä oli muun muassa kielitaidottomuus. Oli nimittäin hassua huomata, että mulla oli oikeesti yhen no okei ehkä kahen käden sormilla laskettavissa ne italiaanot, jotka puhu mulle enkkua paremmin tai huonommin. Ja siis mä tapasin paljon uusia kasvoja. Huomasin taas arvostavani enemmän sitä faktaa, että me suomalaiset puhutaan enkkua vieraitten läsnäollessa ja me praatataan sitä euroopan mittapuussa vielä hemmetin hyvin. Ei meillä oo siis mitään syytä olla vaatimattomia kun tulee puhe meidän kielitaidosta.

Italia teki muhun jälleen vaikutuksen niin upeilla maisemillaan kuin mahtavalla ruokakulttuurillaan. Mutta ainoa asia, joka ei mua vakuuttanut oli juurikin tuo kielitaito tai sanoisinko enemmänkin sen puute. Tajuun kyllä sen faktan, ettei kaikki pysty puhumaan vieraita kieliä vaikka ne haluaiskin. Siihen voi syynä olla esim. ujous tai opetuksen puute. Mutta siis silti mä en oikein hyväksy sitä, jos ei edes yritetä ja puhutaan vaan menemään vaikkei toinen ymmärtäiskään. Italia ois kyl oikee unelmapaikka oppia vieras kieli, sillä jos siellä asuis pidempään niin varppina kieli ois hallussa. Meikkukin oppi nimittäin jo parissa päivässä yllättävän paljon. Palkitsevaa oli myös huomata, että espanjan kielen takia pystyin välil jopa seuraamaan joitain keskusteluja. Pakko vielä muuten todeta, että verrattuna ranskalaisiin italiaanot ei musta olleet kuitenkaan kielen suhteen yhtä itserakkaita. Eli siitä annan italiaanoille kyllä plussapisteitä. Toivottavasti edes joku tapaamistani italiaanosta innostu kaivamaan sisäisen brittiläisen pöksyistään ja tänä yönä aukaiseen sanakirjan eteensä. Mua itteä nimittäin alko kyllä ahistaa oma kielitaidottomuus: Siis 5 vierasta kieltäkään ei vielä riitä ymmärtämään tätä koko maailmaa. Vaan jälleen kerran tajusin, kuinka arvokasta on oikeesti oppia vaan lisää! Eli kaikki siellä sohvan porukoilta hemmetti nostakaan se peffa ja opetelkaa kieliä, sillä koskaan ei tiiä millon sitä arvokasta kielitaitoa tarttee!

Ja nyt sitten hieman italialaisista miehistä. Aihe jota ei voi miteenkään sivuuttaa. Tapasin nimittäin paljon mielenkiintosia italiaanoja Oulussa ollessa. Ja nyt siis menin oikeestaan kans tarkotuksella moikkaamaan yhtä mielenkiintoista tapausta Mutta pakko todeta, ettei tosta valitettavasti nyt sitä elämää suurempaa rakkaustarinaa tuu. Siis tilanne vois olla niin toinen, jos sitä asuis edes samassa maassa. Mutta niinkun edellinen suhdekin sen jo todisti ei musta oo kaukosuhteisiin erityisesti macho-kulttuurista kotoisin oleviin miehen tekeleisiin. Harmi.. Ja toisaalta näin nuoressa iässä pienet romanssit riittää. Nyt pitää kokeilla ja seikkailla. Ottaa selvää, mitä mä oikeesti kumppaniltaan ja elämältään haluan.

Mutta jepulishepulis enää 1,5 viikkoa tätä Lontoon seikkailua jälellä. Sitten on taas aika aloittaa uusi seikkailu kohti Berliiniä. Ja jännä vaikka ekaa kertaa lähtö Oulusta tuntu normaalia vaikeemmalta niin heti kun pääsin tänne Lontooseen niin tajusin jälleen, miksi sitä yhä uudestaan ja uudestaan jättää kotimaansa taakseen. Eikä se johdu siitä, että mä jollain tapaa pakenisin jotain vaan yksinkertaisesti siitä, että sitä haluaa tutkia tätä niin suurta mutta joka vuosi pienemmäksi ja pienemmäksi käyvää maapalloa. Rakkaus matkusteluun ja seikkailumieli kai ne on niitä asioita, jotka tässä ajaa eteenpäin. Ja tällaista elämää aion jatkaa niin pitkään ku en saa mitään kiksejä maiseman vaihdosta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Sitten laitan pillit pussiin ja rauhotun yhteen paikkaan. Mutta nyt kun on nuoruuden intoa ja kokematon niin pienetkin asiat saa sukkapöksyt sekasin. Eikä maaliviivaa näy vielä mailla eikä halmeilla vaan tämä matkustelun maratoni senkun jatkuu...