Taas on kerenny tapahtua kaikkea pientä. Viimeksi kirjotin rutiineista, mutta tällä viikolla omat rutiinit ovat kokeneet muutoksia. Mä teen nimittäin nyt tarjoilijan/baarimikon hommia. Toi baarimikko sanana on vähän liian vahva, sillä me ei tarjota ainakaan vielä drinksuja ja toisekseen meiltä ei tilata juomia tiskiltä vaan ”oikea” tarjoilija (lue: ei siis minä) ottaa tilauksen vastaan. Mun hommmana on siis oluen kaataminen, alkoholittomien juomasekotusten teko, jätskiannoksien tekeminen ja juomien tarjoilu asiakkaille. Toi homma on oikeesti näin aloittelijalle yllättävän haastavaa! Oon jo kerenny harmittelee, että en oo seurustellu kenenkään olut-asiantuntijan kaa enkä oo tarkemmin perehtynyt oluen ihmeelliseen maailmaan. Miten viiniä litkittävä humanastitytsy voi oikeesti tietää, miten paljon sitä hemskatin vaahtoa tulee ja kuinka sakeeta kunnon oluen tulee olla!? No kesän jälkeen mä oon toivon mukaan jo handlaan noi hommat. Uuden oppiminen tuntuu mukavalta, vaikka valitettavasti oon vielä aivan liian hidas.. Mutta kyllä se tästä!

Tää paikkakunta on pieni 80-lukuun jumittunu kylä ja suurin osa meidän työpaikan asiakkaista onkin mummoja. Mutta mummot on yleensä mukavia veikkoja ja ne fanittaa ihan kympillä tota meidän makedonialaista tarjoilijaa Luigia (Hox! Laitan papukaijamerkin tulemaan sille tarkkasilmäiselle lukijalle joka jo huomasi, että eka kirjotuksessa väitin luigia makedonialaiseksi, vaikka oikeesti se onkin kosovolainen.). Rutiineista ja asiakkaista puheen ollen.. Olen tavannut kuluneen viikon aikana monta hyvin rutinoitua asiakasta, jotka jaksaa päivästä toiseen tehä saman tilauksen. Yliveto on kyllä yksi mies ja nainen, jotka tulee joka vuosi neljän viikon ajan joka aamu syömään samaa aamupalaa. Tarjoilijoiden ei tarvi edes kysyä mitään heiltä, sillä aamupala on aina sama ja se tarjoillaan aina samaan pöytään. Ekaks luulin, että ne on eläkkellä oleva pariskunta. Mutta nyt selvisi, että ne onkin sisko ja veli. Outoa, etten sanoisi..Varsinkin jos kuulee, miten ne puhuu toisilleen..

Saksalaiseen ruokakulttuuriin on päässy tutustumaan näin työn puolesta entistä paremmin. Tää ruoka on oikeesti rasvasta ja suolasta! Ruoka ku ruoka voidaan paistaa rasvassa ja sitten siihen lisätään vaan suolaa ja avot pöperö on valmis. Koitankin kovasti taistella kesäkiloja vastaan ja sen takia juoksulenkit senku pitenee. Sarpsan maratonisuorituksen innoittamana vedinkin eilen kahden tunnin reippaan juoksulenkin. Olihan ihana fiilis lenkin jälkeen! Voin vaan kuvitella, millanen fiilis on maratonin jälkeen. Ens vuonna siis on ilmeisesti seurattava siskokullan jalanjälkiä ja kokeiltava sitä maratonia.Ja tosissaan vielä kerran suuri kumarrus Sarpsalle, joka veti kaiken kiireen keskellä sen maratonin. Rispektiä!

Elämä täällä rullaa menemään mainiosti. Tiistaina mulla ja mun kämppiksella oli vapaa päivä. Me käytiin yhessä sitten Oldenburgissa kattomassa, että miltä se kylä näyttää (+meiän piti ostaa viinipullon avaaja). Oli ihana istahtaa kahvilaan ja nauttia aivan ihana munaliköörijäätelö-annos. Illalla me sitten käytiin kreikkalaisessa ravintolassa. Oon muuten ihastunu tohon kreikkalaiseen pöperöön. Mukavaa vaihtelua saada jotain tuoretta kalaa, jota ei oo uppopaistettu öljyssä. Nami, nami!

Kämppiksestä puheen ollen oon positiivisesti yllättyny siitä, kuinka mutkattomasti huoneen jakaminen toisen tyypin kaa meneekään. Plussaa on huoneen jakamisessa on ainakin se, että aina löytyy juttuseuraa ja toisaalta välillä kummatkin voi tehä rauhassa omia juttujaan. Me puhutaan täällä kotona pääasiassa enkkua. Mutta mua ei kyl yhtään haittaa se, sillä näin mä pääsen harjottaa myös mun enkun taitoa. Tän viikon lopussa tänne meiän asuntoon tulee yksi uusi kanadalaistyttö . Eli sitten meitä tytsyjä on samassa huoneessa yhteensä kolme. Jännä nähä, miten elo sitten sujuu.

Työkaverit on vieläkin herttasia ja ne on kyl ottaneet mut avosylin vastaan. Viime perjantaina tosin kaikilla työkavereilla ei menny ihan nappiin. Työntekijöiden ruokailusta tuli kinaa meidän kokin ja tarjoilijan välillä. Meidän pitää nimittäin nykyään jo etukäteen ruksia yhteen lappuun se, syömmekö me lounasta ja päivällistä + syömmekö ison vai pienemmän annoksen. Ruksin tulee olla paperilla viimeistään klo.10 (saksalaista järjestelmällisyyttä/täsmällisyyttä). Mutta meidän tarjoilija ei ollu ruksannu mitään ja sen takia jäi ilman klo.12 lounasta. Siitähän se sitten veti herneen pitkään nokkaansa ja loppujen lopuksi se oli kirjaimellisesti kokin kurkussa kiinni. Kaiken lisäksi meidän suomivahvistuksemme ilmotti pomolle haluavansa lähteä takaisin kotia. Kaikki tämä siis tapahtui päivän ensimmäisen työtunnin aikana! No loppujen lopuksi kaikki käänty parhain päin ja kaikki näyttää ainakin pinnallisesti olevan ok. Heikkikin jäi siis tänne viel kolmeksi viikoksi töihin. Muhun toi perjantain draama ei mitenkään vaikuttanu, sillä musta meillä on yhä hupputyyppejä töissä ja työpaikan henki on ihan hyvä.

Mutta tässä tämä tilitys tältä erää. Tärkein pointti kai tässä koko sepostuksessa oli se, että halusin ilmoittaa olevani yhä hengissä ja nauttivani yhä jokaisesta merituulen hengäyksestä.

Ja halusin myös sanoa, että olkaahan ihmisiksi!

Pusi, pusi, hali, hali

Rutiineja

Tarkotus oli päivittää useammin tätä mun blogia.. Mutta töiden ja netin puuttumisen takia en ole voinut/saanut aikaseksi kirjotella. Korjataanpa kuitenkin nyt se seikka. Tänään mulla on nimittäin vapaata ja aikaa kirjottaakin jotain. Elikkäs pientä päivitystä luvassa ->

Elämä alkaa jo nyt muuttua arkisempaan suuntaan, sillä kaikki on tutumpaa. Päivärytmi on siis jo selkiintyny.

Mun päivä:

klo. 8-9 herätys

klo.9- aamulenkille (juoksen melkein joka päivä n. 30-45 minsan lenkin rantaa pitkin. Merituulen hyväilyyn ei sit ikinä turru ;)

klo. 10 suihkuun + mahollisesti pienet torkut ja sit käppäilemään promenadille

klo.11.30-12 aloitan työt lounaalla

klo. 17- päivällinen

klo.20-21 työt loppuu. Töiden jälkeen ollaan vielä useana iltana istuttu iltaa patiolla.

Rutinoituminen kalskahtaa sanana mun korvaan. Mutta tuntuu, että kaiken stressin jälkeen tää on sitä, mitä mä tällä hetkellä tarvin. Oulussa tuli paahdetttua ehkä vähän liiankin kovalla temmolla loppuaika, eikä yhtään helpottanu se seikka, että mun piti nopeesti muuttaa ja lähteä tänne. Eka työviikko menikin onnen sekasessa sumussa. Viimeset pari päivää töissä on tosin ollut rauhallisempaa. Mutta nyt rutiineihin on kuitenkin luvassa muutosta, sillä työ tiskien ääressä on loppu. Huomenna siirryn nimittäin baaritiskin taakse eli tehtävänä on näillä näkymin tehä mm. jätskiannoksia, kaataa jotain juomia ja palvella asiakkaita. Taas oppimisprosessi alkaa siis alusta ja pääsen uusien haasteiden eteen. Vaihtelu virkistää!

Oon kyllä kaikesta rutinoitumisesta huolimatta erittäin ilonen, että tein päätöksen tulla tänne. Mielenkiintosta päästä näkee Saksaa näin työntekijän näkökulmasta. Järjestelmällisyys, tarkkuus ja jonkin sortin piheyskin tulee täällä esille. Saksalaista johtamisesta en voi vielä tehä vedenpitävää yhteenvetoa, vaan tarvin vielä lisää työkokemusta Saksasta. Ja se on kyllä varma, että hakeudun nyt tästä kesästä lähtien kesätöihin ulkomaille, jos en Suomesta oman alan töitä löydä. Voin tehä samoja paskaduuneja ulkomailla, mutta täällä mun kielitaito kehittyy ja opin enemmän uusia asioita. Nytkin päivittäin kuulen+puhun saksaa ja kämpilla tulee puhuttua pääasiassa englantia mun kanadalaisen kämppiksen kaa. Musta on nimittäin mukava vahvistaa myös enkkua. Mutta älkää kysykökään, miten mun epsanjan luvut edistyy. Alota sit huomenna lukemaan tota espanjan kielistä Anne Frankin päiväkirjaa..

Mä en oikeestaan aiemmin edes tajunnu, kuinka hyvin tää rannikkoseutu työllistääkään sesonkityöläisiä. Uskallan jopa väittää, että täällä kyllä innokas ja työtä pelkäämätön työnhakija kyllä kesätyötä löytää! Eilenkin istuessamme yhdessä paikassa iltaa baarin omistaja kerkesi jo tarjota töitä. Eikä me siis mitään töitä kysytty.

Kuten jo aiemmin totesin meillä on töissä kansainvälinen porukka. Työpaikalla on käyty mielenkiintosiakin keskusteluja. Eilen kosovolainen työntekijämme kertoi muun muassa olleensa sodassa ja näytti kranaatista päähän tullutta arpeaan. Bosnialainen kollega puolestaan harmitteli sitä, kuinka pitkä ura teknikkona katosi muutamassa hetkessä sodan takia ja kuinka hän nyt joutuu olemaan perheestään erillä ja tekemään ”hanttihommia”. Viime viikolla saksalainen kalakaupan täti puolestaan kertoi, kuinka pakeni itä-Saksasta länteen. Just tommoset pienet juttutuokiot, saa pohtimaan asioita. Ja sillon sitä ihmettelee jälleen, kuinka etuoikeutettu on kun itse saa vapaasti toteuttaa omia unelmiaan.

Toteuttakaa siis omia unelmianne, vaikka niiden toteuttamisen takia joutuskin tekemään pieniä uhrauksia!

Suvi kiittää ja kuittaa...

P.S Shoppailin tänään Lyypekissä ja tein aivan ihania löytöjä! (tämmöstä tyttöhömpänpämpää tähän loppuun :) )

Hallo, Finnland!

Täällä sitä nyt ollaan ja aika se mennä vierähtää! Varsinkin kun pääsin heti tosi toimiin! Saavuin nimittäin tänne Dahmeen lauantaina klo.18 ja heti seuraavana päivän aloin tosi toimiin. Ja mun onneksi sunnuntai oli äitienpäivän takia kuun kiireisimpiä päiviä. Paiskin sit ekana päivänä 12,5 tuntia töitä. Eilen toisena työpäivänä työtunteja kerty 11. Eli kyllä täällä töitä pääsee tekemään, enkä yhtään valita. Viime kesänä en tehnykään vaihdon takia töitä, joten on mukavaa vaihtelua painaa nyt kunnolla duunia.

Kaksi tyyppiä jäi juts ennen mun tuloa sairaslomalla, joten mun työkuva on tän viikon täysin eri. Hoidan nyt tiskit ja tarvittaessa jätskipuolta. Ens viikosta lähtien siirryn sit baaritiskin taakse. Hommaa riittää, sillä kiireisin sesonki lähenee ja lähenee..

Asun nyt tän viikon yksin eräässä huoneistossa. Mutta lauantaina meille tulee töihin kanadalainen tyttö, jonka kaa mä tuun jakamaan huoneen. Tässä yhteydessä voinkin mainita meidän työpaikan kansainvälisyydestä. Täällä on töissä saksalaisten lisäksi kosovolainen, makedonialainen ja pian myös bosnialainen + pari kanadalaista. Eli kyllä täällä tulee ksansainvälistä viestintää harjoitettua. :)

Työkaverit ja pomo on täällä symppiksiä. Erityisesti toi kosovolainen Luigi on ihan huippu. Mukava tulla töihin, ku joku halailee ja pusuttelee. :) Me kaikki tarvitaan vähän halauksia! Eiks, niin?! :)

Kieli sujuu yllättävän hyvin. Tulin just hygieniapassi-opetuksesta ja koin sen ihanan ahaa-elämyksen ku tajusin ymmärtäväni kaiken. Tää kieli on ihana!

Eilen ku merituuli puhalsi, tuntu jotenkin käsittämättömältä tajuta, että mä todellakin oon nyt töissä Itämeren rannalla. Mä en oo koskaan aikasemmin nähny tämmöstä puolta Saksasta. Maisemat on nimittäin niin erilaiset. Aivan niin kuin oisin jollaina aurinkorannalla (joskin sillä erolla, etten mä kerkee ottaa aurinkoa:) Kuka olisi oikeesti vuosi sitten arvannu, että mä päädyn tänne!

Mutta nyt töiden kimppuun. ->

Pusuja ja haleja!

P.S Vastailen viesteihin sitten tod.näk lauantaina ku mulla on mahdollisesti vapaata