Perhe on pa..ras!

Loputtomattomalta tuntuva viikonloppu on nyt ohi... Mutta voi pojat, olipahan viikonloppu! Takana on lukematon määrä rappuja, kilometreittäin Berliinin muuria, pari pulloa sektiä, naurun helähdyksiä ja hampaitten kiristystä. Nyt asunto näyttää siltä kuin Tsernobyl olisi räjähtänyt uudelleen. Miten sitä sanotaankaan... Perhe on pa..ras.

Tämä viikonloppu sai mut jälleen arvostamaan laatuaikaa perheen parissa. Mutta mitä sitten tarkoitan laatuajalla? Musta laatuaika on muun muassa uusien elämyksien jakamista yhdessä rakkaitten ihmisten kanssa. Tajusin tänään, että sitä ei enää usein tule vietettyä veljien kanssa aikaa. Ja silloin kun sisaruksiaan näkee, menee aika pitkälti kuulumisien vaihtamiseen. Onkin ihanaa vaihtelua lomailla yhdessä ulkomailla. On hienoa huomata, että mulla on tosi hauskaa mun sisarusten kanssa.

On aina ihana saada vieraita. Mutta mä inhoan näitä jäähyväisiä. Tietty perheenjäseniä näkee uudelleen... Mutta mä inhoankin sitä hetkeä, kun joutuu palaamaan tyhjään huoneistoon muiden jatkaessa matkaansa. Viimeisen kuukauden aikana olen kokenut sen tyhjyyden tunteen monesti..

Huomasin jälleen, että mä kiinnyn ihmisiin todella nopeasti. Sitä tottuu nopeasti siihen, että on koko ajan ihmisten ympäröimänä. Siihen että saa toivottaa illalla hyvät yöt ja aamulla hyvät huomenet. Rakastan vapautta. Mutta sitäkin enemmän rakastan olla ihmisten lähellä.

Näin lopuksi on jälleen pakko copypastettaa Tommya.

"Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

- Tommy Tabermann -"

Berliini herättää ajatuksia

Saksassa on nyt tullut asuttua kaiken kaikkiaan semmoset kaksi vuotta... Muistan yhä, kuinka ensimmäisellä kerralla huumannuin täysin. Kaikki tuntui silloin niin ihanalta. Saksankieli tuntui silloin niin hyvältä suussa. Nyt katsoessani taaksepäin jopa hieman nolottaa, kuinka sitä onkaan silloin ollut sinisilmäinen. Se intohimo tähän maahan ja sen kieleen on hiipunut. Se on tervettä se! Mutta on täällä yhä paljon asioita, jotka mä kuukauden päästä haluaisin tuoda matkalaukussani Suomeen. Ne asiat ei tosin taida yhteen laukkuun mahtua.

Ihmettelen yhä että se tyttö, joka neljä vuotta sitten tuli ensimmäisen kerran Berliiniin ja ihastui täysin kaupunkiin, asuu nyt täällä. Silloin mulla tuli niin vahva tunne siitä, että kuulun tähän kaupunkiin. Halusin tulla tänne uudestaan tutkiakseni kaupunkia lisää. Nyt kuuden Berliinissä asutun kuukauden jälkeen huomaan, että Berliini on minulle yhä iso kysymysmerkki. Otin vihdoin matkaoppaan käteeni vain huomatakseni, että monta nurkkaa on vielä näkemättä ja moni asia kokematta. Tuntuu, että aika loppuu kesken. Miten tässä kävikään näin? Toisaalta voiko kukaan oikeastaan ikinä oppia kokonaan tuntemaan tätä kaupunkia, joka laajenee koko ajan.

Mutta yksi asia on varma! Nämä viimeiset neljä viikkoa tulevat olemaan yhtä pitkää tutkimusmatkaa yhdessä eurooppalaisista lempikaupungeistani.

Alla pätkä matkaoppaastani, joka mielestäni tiivistää hyvin mun tämän hetkiset ajatukset:

"Berliini on rakennusten ja monumenttien sijaan hetkiä, tapahtumia, tunnelmia, seiniin ja kivetyksiin painunutta historiaa. Berliinissä on särmiä, joihin törmää aina odottamatta. Vaikka monet Berliinin särmistä ovat hioutumassa pois, uusia syntyy kaiken aikaan.

Käykää Berliinissä. Paikka on enemmän sekava kuin selkeä, enemmän ruma kuin kaunis, enemmän rosoinen kuin siisti, enemmän epäsaksalainen kuin saksalainen, enemmän keskeneräinen kuin valmis. Mutta se herättää ajatuksia"

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Suvi kuittaaa Sakemannilandiasta.