Eka viikko Sakemannilandiassa

Kohta eka viikko Sakemannilandiassa alkaa olla takana päin. Ja pää ei ennää ihan niin pahasti surise. Ikävä Lontooseen on siis jo onneksi laantunu. Ekat päivät tuntu oikeesti niin kuin oisin kokenut jonkin sortin kulttuurishokin. Vai voiko sitä oikeesti kokea kulttuurishokkia, vaikkei kuningaskunta ollukaan oma kotimaa..? Huomasin nimittäin vertailevani paljon Lontoon elämäntapaa berliiniläiseen. Yhtäkkiä oli kauhee ikävä Lontoosen. Ja tuntu jopa, että kaipasin Lontoon sateita ja sitä kiirettä. Kaikki tuntuu nimittäin Lontoossa juoksevan eteenpäin kun taas täällä Berliinissä otetaan asiat lunkimmin. Mutta eilisen illan myötä tajusin taas, miksi aikoinaan ihastuin niin Berliiniin. Siis onhan tää ihan mieletön pääkaupunki! Eilen tsäppäiltiin paikallisen kaverin kaa itä-Berliinin puolella. Mentiin paikkoihin joihin ei varmaan normituristina tulis mentyä, sillä niiden olemassaolosta ei tietäis ilman paikallista asiantuntemusta. Eilen siis oikeesti pätkähti, että täällä sitä nyt vihdoin ollaan! Muistan ku ekan kerran kävin Berliinissä päättäneeni, että joku päivä sitä asutaan täällä. Ja näin haaveesta tuli totta! Eka päivinä en kuitenkaan sitä tajunnu, sillä eka viikonloppu meni univajeisen krapulaisen pilven peitossa. Sen lisäksi työ on vieny nyt oikeestan kaiken vapaa-ajan. Siis meillä ei ole paljoa ns. oikeita hommia. Mutta illat täyttyy kaikista kissanristiäisistä ja vapaa-ajan aktiviteeteista, joissa on mukava ja hyvä olla mukana. Eilen olikin oikeesti eka vapaa-ilta, jollon me päästiin vihdoin hieman tutkiskelemaan tätä niin urbaania kaupunkia. Ja nyt voin vihdoin todeta sydämestäni olevani oikeesti huitsin onnellinen! Ihana ku voi vaan mennä ja nauttia nuoruudestaan. Suunnitella uusia kohteita, joita vallottas.

Ja sydän sanoo yhä, että marraskuun lopulla mun kantsis mennä Lontooseen. Kattelin jo vähän lentolippuja ja oon ollu paluuta koskien yhteyksissä siihen mun työpaikkaankin. En tiiä, onks paluu Lontooseen loppujen lopuksi järkevää, sillä jos menisin Ouluun voisin ehkä vielä tenttiä joitain kursseja pois. Toisaalta musta tuntuu, että jotain jäi kesken Lontoossa.. Siis että mun projekti ei oo siellä vielä ohi. Pääsisin vielä näkemään työkavereita ja fiilistelee talvisessa Lontoossa. Miksi sitä asioista tekee vaikeempia kuin ne ite asiassa on? Tai tarkemmin sanoen, miksi Kela tekee asioista niin vaikeita..?

Mutta näissä tunnelmissa alkaa siis eka oikea viikonloppu Berliinissä. Palaillaan asiaan!

The Queen of Germany is back!

Vuorokausi Berliinissä takana... Lontoon jätin haikein ja jännittynein fiiliksin. Ja tunnen olevani ihmisraunio. Viimenen viikko Lontoossa meni nimittäin erittäin lyhyillä yöunilla. Nukuin nimittäin viiden yön aikana max.15 tuntia. Ja pakko kyl nyt todeta, ettei se ollu fiksuin veto. Eilen nimittäin univaje ja alkoholi antoi oikein vauhdikkaan alun tälle uudelle seikkailulle! Niinpä Savikin teki taas jonkun sortin comebackin. Siis ois kyl tosi puheessa hieman rauhallisemmin tämän Berliinin seikkailun aloittaa. Pieni morkkis.. Mut joo nuorena sitä saa mennä ja hölmöillä! Mut siis ei hätiämitiä en mä mitään tosi hölmöä tehny. Harmitus vaan tuli siitä, että eka vaikutelmathan on aika tärkeitä. Ja tosi puheessa en kyl tiiä millasen vaikutelman itestäni eilen annoin.

Mutta jeps, jotenkin yhä tosi epätodellinen olo. En pysty käsittää et viel pari päivää sitten paiskin duunia Lontoossa.Lontooseen on tietyllä tavalla kauhee ikävä! Jälleen kerran jouduin taas toteamaan että oon tunneihminen, joka kiintyy ihmisiin hieman liiankin helposti. Perjantaina en siis välttyny kyyneleiltä hyvästellessäni työkaverit. Toisaalta on ihana huomata, että matkan varrella siis tapaa ihmisiä, jotka jotenkin koskettaa. Vielä ihanampaa oli huomata, etten mä ihan paska harkkari ollu! Perjantaina läksäreiden merkeissä sain nimittäin työtarjouksenkin.. Ja nyt oisin oikeesti ihan innolla palaamassa takasin, jotta saisin yhen projektin vedettyä loppuun.

Mut voi pojat onpa haikee olo! Siis jotenkin tuntuu oudolta taas alottaa kaikki alusta. Vaikka pakko sanoa, että Berliini tuntuu jo nyt kodilta. Berliini on kyl mielettömän boheemi mesta! Tuntuu, että ihmiset ja muoti on aivan erilainen verrattuna Lontooseen. Ja oon kyl onnellinen, että tulin tänne. Saksan kielentaitoni oli nimittäin oikeesti tän seikkailun tarpeessa! Käsittämätöntä, kuinka nopeesti kielitaito ruostuu. Mutta kyllä se tästä!

Mun kämpillä ei oo nettiä, joten joudun lopettamaan tämän nyt tähän. Ehkä hyvä niin sil jotenkin runosuoni ei nyt syki. Pää ei oikein oo nyt mukana..

Mutta jeez, ootte kuulkaa mun ajatuksissa! Olkaahan ihmisiksi!

Koditon Catsitteri

Nyt on siis virallisesti koditon. Tai kai tota sanaa ei sais noin väärinkäyttää. Siis onhan mulla katto pään päälä. Mutta ainoa ero on se etten siita katosta mitään maksa enka koe mitenkään kuuluvani osana kalustoakaan. Toisin sanoen olen vieras toisen kodissa .. Hyvasti oma ihana Lontoon koti!

Herasin tanään nimittäin aamu neljän aikaa ihan vain kerätäkseni kaikki kimpsut ja kampsut mun Lontoon kodista. Aamulla kuuden aikoihin toin sitten ekan erän tavaraa mun pomon asunnolle ja nyt toiden jälkeen konkoilin sitten viimeisen erän kanssa. Haikeetahan se oli. Vaikka viimenen ilta olikin oikein rattoisa: Lilluin tunteroisen ihanan kuumassa kylvyssä shamppanjaa nautiskellen. Ja olipas kuule hyvat aromit! En oikein aiemmin osannu arvostaa tommosta omassa liassa lillumista. Mutta nyt perun epäluuloiset puheeni! Toihan hemmottelua parhaimmillaan. Onneksi osasin alkuillan ottaa siis lunkisti, silla loppuyo ja aamu menikin kamppeita pakatessa. Mieletontä, kuinka paljon kampetta kerkeekin jo kolmessa kuukaudessa kertyä!Olikin hyvä et mun jo nyt piti koota kaikki kimpsut ja kampsut. Nyt siis alyän olla ostamatta turhia tuliaisia. Uskon ja toivon, etta mä oon se paras tuliainen. Mun ei siis aina tarvi jotain aineellista omaisuutta tuoda mukanani.. Eiks, niin rakas isoveljeni..? ;)

Iso plussa toisen nurkissa asumisesta on se, että säästää rahaa. Lontoossa asuntojen vuokrat on nimittäin mielettomän torkeitä. Ruoka ja juoma on Suomen hintoihin nähen edullisempia. Mutta juurikin asunto ja julkiset kulkuvälineet, joita ilman ei tän kokoisessa kaupungissa pärjää, maksavat maltaita. Nyt kun asun tän loppuviikon maksan periaattees täl säästol sen mun pariviikon takaisen Italian matkan. Eli mitäpä tässa nyt oikeestaan turhia tilittelen. Ja oisinkin ite asias tähän mun väliaikaseen asumismuotoo ihan tyytyväinen, jos en a) ois allerginen kisumisuille ja b) pomon poika ei aina satunnaisesti tekis tänne yllätysvisiittejä. Jotenkin ei nimittäin osaa olla kotonaan ku tuntuu, et kohta se poika voi tulla tupsahtaa tänne ja sil tuntunee oudolta nähä vieras ihminen asumas kotonaan. Mutta joo aina sitä ihminen loytää jotain tilitettävää. Mutta jottei teille jäis epäselväksi, mikä tän tilityksen perimmäinen tausta on: Taustalla on nimittäin se fakta, että oon viihtyny täällä Lontoossa hemmetin hyvin. Ja nyt kun jouduin luopuu omasta asunnosta niin sitä oikeesti tajuaa kunnolla, mistä sitä onkaan oikeesti luopumassa.. Mut jeps kuittaan nyt tältä erää. Viimeistään loppuviikosta sitten lissää. Pysykäähän pirpanat kuulolla!

TJ5

Pakko nyt hehkuttaa teille kaikille pulleropalleroille mun ikimuistoisesta viikonlopusta. Ei ois siis vika viikonloppu paljoakaan paremmin voinu mennä. Oli niin ihanat kellit ja hemmetin hyvää seuraakin tarjolla. Mr. Sääherra oli vihdoinkin armollinen tai ehkä jopa hieman sadistinen esitellessään näin Lontoon seikkailun lopussa kuinka ihana sää Lontoossa voikaan olla, jos kaikki menee nappiin. Siis älkää neverever pitäkö kirkkaan sinistä pilvetöntä taivasta itsestäänselvyytenä. Mä en ainakaan enää koskaan pidä! Se on kuule jotain niin kaunista ja ainutlaatuista.. ainaski tässä saarivaltiossa! Hienon sään lisäksi nautin viikonlopun aikana mielettömästi omasta partsista. Kyseessä on viel ihan suhtkoht mukavan kokonen partsi, jossa kelpaaa siis kölliä ja näköjään myös grillata.

Koko täydellinen viikonloppu alkoi täydellisestä perjantaista. Meiän toimistolla vietettiin nimittäin oikein tripla-läksäreitä ku kaksi mun työkaveria oli viimestä päivää töissä perjantaina. Päätin sitten samaan syssyyn pitää omatkin läksärit vaikka mul on siis tätä seikkailua vielä tää viikko jälel. Mutta nyt tosin sillä erolla, että tän vikan viikon opastan vaan uutta harkkaria. Koitan sille siis siirtää kaiken tän päässä kytevän tietotaidon. Mutta huomasin olevani aivan paska siinä. Siis ei musta tuu opea tekemälläkään. Ku tuntuu, että tyrkytän liika tietoa. Ahistus. Huomenna koitan kyl opettaa ilon kautta. Sillä oikeesti tää duunin tekeminen on hemskatin hauskaa. Siis kerrankin ei tarvi kannella raskaita tavaroita ja hyppiä edes takaisin. Siis ei tarvi olla fyysisessä rasituksessa koko päivää. Toimistotyö on toki henkisesti rankempaa mutta mä koen tän palkitsevampana. Jotenkin tästä kesästäkin on nauttinu ku ei töiden jälkeen kolota.

Mutta voi pojat ku tänään on joteski haikee olo ja surumielikin hieman. Tuntuu taas vaikeelta pakata kimpsut ja kampsut ja jättää kaikki taaksensa. Siis mä oon niin rakastanu tota mun kämppää. Ja Lontoo on vienyt mut menneessään. Jänskättääkin, et millasin silmin mä tän jälkeen nään mun paljon hehkuttamani Berliinin. Siis jotenkin käsittämätöntä huomata, kuinka nopeesti ihminen sopeutuu uusiin ympyröihin. Koti tuntuu niin nopeasti kodilta.

Tänään vietän viimeistä iltaa omassa Lontoon kodissa sekaisin ja haikein tunnelmin. Huone on nimittäin nyt täysi sekamelska, sillä tavarat pitäs olla ens aamuun mennes pakattuna. Muutan nimittäin kissavahdiksi mun lomalla olevan pomon kotiin. Näin säästän rahaa ja teen hyvän teon. Kattiallergia saattaa tosin herkistää mua entistä enemmän vuodattamaan muutaman kyyneleen. Niin ihanaa ku matkustelu onkin, niin nää on näitä hetkiä joita inhoaa. Jäähyvästeihin ei totu sitten millään. Mutta kyllähän tämä kirjan chapter oli jälleen kerran unohtumaton. Tänne vielä palataan, tosin isomman massin kanssa ja erityisesti entistä isomman sateenvarjon kera! Jeps, kuten huomaatte oon jo oikeesti lähtötunnelmissa. Mutta hemmetti huomenna aion olla parempi ope! Oon oikein über ope! Haluun nimittäin oikeesti jättää lähtemättömän vaikutuksen, jottei mua vaan unohdeta ja muistella yhtenä harkkareista muiden joukossa.

Parla inglese...?

Humps vaan ja niin se kolme kuukautta mennä humpsahti. Ja jälleen kerran se vielä humpsahti aivan liian noppeesti. Mutta olipahan taas kesä! En ees oikeesti uskalla veikata, missä sitä ens kesänä ollaan. Jos Suomesta löytyy joku megahyperupee työ niin kyllä sitä vois yhden kesän toki Suomessakin viettää. Viimeisestä Suomi-kesästä onkin nimittäin tainnu vierähtää jo 3-4 vuotta.

Tää kesähän on siis menny suurimmaksi osaksi Lontoossa. Yhen viikonlopun kävin Sarppaparpan luona ja yhden viikonlopun aikana kävin moikkaamassa Loch Nessiä tuolla Skotlannissa. Se pyysi lähettää teillekin terkkuja! Ja eilen sitten palasin pikalomalta Italiasta. Ja olihan pojat jälleen taas upea reissu! Olipas oikeesti ihana pitkästä aikaa järjestellä päässä pyöriviä palapelin palasia jonkin sortin kokonaisuuksi. Italiassa rannalla löhötessä ja italian kielistä pölötystä kuunnellessa huomasin nimittäin usein uppoutuvani ajatuksiini. Oikeesti vihdoinkin olin välillä aivan hiljaa. Siihen yhtenä syynä oli muun muassa kielitaidottomuus. Oli nimittäin hassua huomata, että mulla oli oikeesti yhen no okei ehkä kahen käden sormilla laskettavissa ne italiaanot, jotka puhu mulle enkkua paremmin tai huonommin. Ja siis mä tapasin paljon uusia kasvoja. Huomasin taas arvostavani enemmän sitä faktaa, että me suomalaiset puhutaan enkkua vieraitten läsnäollessa ja me praatataan sitä euroopan mittapuussa vielä hemmetin hyvin. Ei meillä oo siis mitään syytä olla vaatimattomia kun tulee puhe meidän kielitaidosta.

Italia teki muhun jälleen vaikutuksen niin upeilla maisemillaan kuin mahtavalla ruokakulttuurillaan. Mutta ainoa asia, joka ei mua vakuuttanut oli juurikin tuo kielitaito tai sanoisinko enemmänkin sen puute. Tajuun kyllä sen faktan, ettei kaikki pysty puhumaan vieraita kieliä vaikka ne haluaiskin. Siihen voi syynä olla esim. ujous tai opetuksen puute. Mutta siis silti mä en oikein hyväksy sitä, jos ei edes yritetä ja puhutaan vaan menemään vaikkei toinen ymmärtäiskään. Italia ois kyl oikee unelmapaikka oppia vieras kieli, sillä jos siellä asuis pidempään niin varppina kieli ois hallussa. Meikkukin oppi nimittäin jo parissa päivässä yllättävän paljon. Palkitsevaa oli myös huomata, että espanjan kielen takia pystyin välil jopa seuraamaan joitain keskusteluja. Pakko vielä muuten todeta, että verrattuna ranskalaisiin italiaanot ei musta olleet kuitenkaan kielen suhteen yhtä itserakkaita. Eli siitä annan italiaanoille kyllä plussapisteitä. Toivottavasti edes joku tapaamistani italiaanosta innostu kaivamaan sisäisen brittiläisen pöksyistään ja tänä yönä aukaiseen sanakirjan eteensä. Mua itteä nimittäin alko kyllä ahistaa oma kielitaidottomuus: Siis 5 vierasta kieltäkään ei vielä riitä ymmärtämään tätä koko maailmaa. Vaan jälleen kerran tajusin, kuinka arvokasta on oikeesti oppia vaan lisää! Eli kaikki siellä sohvan porukoilta hemmetti nostakaan se peffa ja opetelkaa kieliä, sillä koskaan ei tiiä millon sitä arvokasta kielitaitoa tarttee!

Ja nyt sitten hieman italialaisista miehistä. Aihe jota ei voi miteenkään sivuuttaa. Tapasin nimittäin paljon mielenkiintosia italiaanoja Oulussa ollessa. Ja nyt siis menin oikeestaan kans tarkotuksella moikkaamaan yhtä mielenkiintoista tapausta Mutta pakko todeta, ettei tosta valitettavasti nyt sitä elämää suurempaa rakkaustarinaa tuu. Siis tilanne vois olla niin toinen, jos sitä asuis edes samassa maassa. Mutta niinkun edellinen suhdekin sen jo todisti ei musta oo kaukosuhteisiin erityisesti macho-kulttuurista kotoisin oleviin miehen tekeleisiin. Harmi.. Ja toisaalta näin nuoressa iässä pienet romanssit riittää. Nyt pitää kokeilla ja seikkailla. Ottaa selvää, mitä mä oikeesti kumppaniltaan ja elämältään haluan.

Mutta jepulishepulis enää 1,5 viikkoa tätä Lontoon seikkailua jälellä. Sitten on taas aika aloittaa uusi seikkailu kohti Berliiniä. Ja jännä vaikka ekaa kertaa lähtö Oulusta tuntu normaalia vaikeemmalta niin heti kun pääsin tänne Lontooseen niin tajusin jälleen, miksi sitä yhä uudestaan ja uudestaan jättää kotimaansa taakseen. Eikä se johdu siitä, että mä jollain tapaa pakenisin jotain vaan yksinkertaisesti siitä, että sitä haluaa tutkia tätä niin suurta mutta joka vuosi pienemmäksi ja pienemmäksi käyvää maapalloa. Rakkaus matkusteluun ja seikkailumieli kai ne on niitä asioita, jotka tässä ajaa eteenpäin. Ja tällaista elämää aion jatkaa niin pitkään ku en saa mitään kiksejä maiseman vaihdosta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Sitten laitan pillit pussiin ja rauhotun yhteen paikkaan. Mutta nyt kun on nuoruuden intoa ja kokematon niin pienetkin asiat saa sukkapöksyt sekasin. Eikä maaliviivaa näy vielä mailla eikä halmeilla vaan tämä matkustelun maratoni senkun jatkuu...