Tänään se sitten iski, nimittäin kauhee kaipuu. Kaipaan elämääni Saksassa ja siellä olleita ihmisiä. Käsittämätöntä, mitä kaikkea vaihtovuosi tuokaan tullessaan. Musta on tyhmää elää menneessä ja kaiholla muistella jotain, sillä pitäis koittaa elää nykyisyydessä. Mutta toisaalta välil on mukava olla kaihoisa.
Tän kaihon mussa herätti Diegon lähtö, mailia saksalaiselta kaverilta ja puhelu Sloveniasta. Käsittämätöntä, miten joittenkin ihmisten kaa pysyy samalla aaltopituudella, vaikkei yhteyttä pitäisikään!
En oo tosiaan aikoihin kirjottanu, mikä on todella sääli. Aion vielä joku päivä saada aikaseksi ja kirjottaa ihan kunnolla, mitä mä oon viimeset pari kuukautta touhunnu. Tän hetkinen tilannehan on se, että oon joutunut tekee paljon koulun takia töitä ja viime viikolla kävin vaihtohaastattelussa. Hakupaperit Meksikoon, Brasiliaan ja Chileen on siis menossa. Peukut siis pystyyn! Toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan tämä typy on jo Etelä-Amerikassa!
Pusuja ja haleja!
P.S Jennylle oikein rakkaita terkkuja näin bloginkin kautta. Luen sun kuulumisia ja toivon, että joku päivä päästään kunnolla jutteleenkin.
